Let me introduce to you, M.

Tänään olin M:n synttärit, joten tänään tällainen teemapostaus. Enjoy!

Kuten aikasemmin jo kerroin, niin seurustelen nykyään, ja ajattelin avautua vähän M:stä, että tiedätte nyt ja tulevaisuudessa että missä mennään. Tuun muutenkin varmaan puhumaan siitä ja meiän suhteesta vielä paljon täällä.

Tutustuttiin marraskuussa kun M vaihtoi meidän kouluun, ja olin tutustunut siellä aikaisemmin muutamaan jätkään, jotka se on tuntenut yläasteelta. Se oli siis alusta asti mukana "meidän porukassa" ja vaikutti selvästi tykkäävän musta. Puhuttiin paljon ja se tavallaan pyysi mua ulos. Nähtiin pari kertaa, suudeltiin yllättäen ja siitä se lähti :)

Aluksi olin epävarma, en tiennyt mitä ajatella koska M ei vaikuttanut yhtään mun tyyliseltä ihmiseltä. Myöhemmin oon ymmärtänyt, että ne oli vaan tyhmiä ennakkoluuloja enkä ollut tutustunut siihen vielä tarpeeksi hyvin. Nyt kun ollaan seurusteltu jo vajaa 5kk niin en voi sanoa muuta kuin että olen avuttomasti rakastunut, ollaan kummatkin. <3

Ollaan melkein aina yhdessä. Joskus se ahdistaa mua, M vaikuttaa välillä liian takertuvaiselta, vaikka tiiän että se vaan haluaa olla mun kanssa. Ja niinhän mäkin sen kanssa, mutta tuntuu ettei jää aikaa omille tekemisille. Sen takia en tänne aina ehdikään kirjoittamaan. Toisaalta olen kyllä kertonut ennen kirjoittaneeni tänne, mutta äsken piti myöntää että kirjoitan nykyäänkin, kun en meinannut saada mitenkään puolituntista taukoa, että oisin saanut tän tekstin valmiiksi. Sanoin sille kuitenkin etten halua kertoa mitä tänne kirjoitan, eikä se saa lukea tätä, koska avaudun tänne kaikesta mitä en osaa/halua ääneen sanoa kenellekkään. Onneksi se ymmärsi sen. Se ymmärtää mua aina! :)

Joskus M on vähän "tiellä" myös tän mun laihiksen kanssa. Esimerkiksi tällä viikolla joku päivä olin onnistunut selviämään vain yhdellä aterialla iltaan asti jolloin menin niille. Se tarjos mulle pitsaa, jota mun oli pakko maistaa kun se oli niin vaivalla tehnyt sen ja se oli sen mielestä todella hyvää...  Sitäpaitsi oon sen kanssa usein koko päivän, tai useammankin putkeen, niin kai se nyt huomaa jos en syö mitään ja alkaa huolehtimaan sitten heti. Toisaalta on siitä ollut mulle apuakin. Kerran olin ihan varma että sorrun ruokaan ihan heti ja mun teki älyttömästi mieli ottaa leipä, vaikkei ollut edes kaamea nälkä, mutta mua ahdisti kuitenkin ajatus syömisestä. M sai mut rauhottumaan ja ehdotti että käytäisiin tupakalla. Se auttoi kummasti, yksin oisin sortunut heti.

Oon panostanut nyt älyttömästi vain sen synttäreihin viimeisen kuukauden ajan, niin kaikki muu on jäänyt vähän sivuun (etenkin painon miettiminen).
Perjantaina oli tarkoitus mennä juomaan, ostin meille kummallekin sixit, mutta koska mistään ei saatu kämppää tai vieraita, niin kuljettuun vaan ympäri Helsinkiä kolmistaan M:n parhaan kaverin kanssa. Yllättävän hauskaa oli vaikka alkuillasta kaikki vaikutti menevän pieleen.
Eilen vein sen Vespaan (italialaiseen ravintolaan Esplanadilla) syömään. Se oli ihan innoissaan kun oli aina halunnut käydä siellä. Sitä ennen oltiin pari tuntia vain pyöritty keskustassa, katseltu katuesiintyjä, nautittu säästä ja ostin sille vappuilmapallon. Jälkkärille mentiin Vespasta tien toiselle puolelle Ben&Jerry'siin. On muuten petollinen jäätelömerkki, vaikka tuntuu ettei jaksaisikaan niin se on niin hyvää että on pakko syödä loppuun.
Tänään tein sille aamupalaa sänkyyn ja annoin samalla mun lahjan ja omantekemän kortin. Olin ostanut sille kultaisen, koristellun Zipon, johon myöhemmin käydään ottamassa kaiverrus. Kohta lähdetään vielä leffaan katsomaan uusin American Pie. Synttäriseksiä on luvassa vasta kun menkat loppuu... (loistava ajankohta niilläkin!)

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, M!

(pahoittelen pitkää ja mahdollisesti hankalalukuista tekstiä)

First steps

Niin niistä suunnitelmista.... Eivätpä ne oikein onnistuneetkaan. Eikä niitä koskaan oikeastaan suunniteltukaan. Karkinsyönnistä huolimatta olen kuitenkin huomannut itsessäni joitakin positiivisia muutoksia :) Suurimmiten syy siihen oon jälleen löytänyt sen halun laihtua. Haluan näyttää kesäloman jälkeen niin upealta ettei mua tunnisteta! Mutta hiljaa on hyvä aloittaa.

Viime viikosta en paljoa halua kertoa, enpä pahemmin pitänytkään kirjaa mistään, mutta tää päivä on ollut mulle saavutus :) Ei niinkään ruuan määrässä, söin tänäänkin tosi paljon, mutta ruuan laatu on saanut huomattavan muutoksen. Söin tänään vain rasvatonta mango-jugurttia, salaattia, mango-vanilja-smoothien, appelsiinin ja paljon vesimelonia. Lisäksi oon oppinut juomaan teetä tai kokis zeroa pahimman nälän poissapitämiseksi.

Liikunnastakin olen jo innostunut. Lenkkeily ei oikein vielä sytytä, mutta tässä vikassa jaksossa mulla on liikuntaa 2x viikossa, koska korvattavia tunteja on niin paljon, siihen lisäksi vielä tanssitunti ja ratsastustunti, niin jää pari lepopäivää ja pari päivää omalle liikunnalle :) Kohta pystytetään tramppakin pihalle! Haittana vaan on, että oon alkanut käyttämään minipillereitä, joiden ansiosta mulla on runsaat menkat noin viikon välein... Inhoan liikuntaa menkkojen aikana. Onneksi mulla on terveysasemalle aika toukokuun 16. jolloin toivottavasti saan nää vaihdettua yhdistelmäpillereihin joilla voin sitten skipata menkat jos siltä tuntuu :)

Sunnuntaina M täyttää 17, ja mulla on sen varalle suunnitelmia. Aion viedä sen ravintolaan syömään, ja siitä sitten jälkkärille Ben&Jerry'siin - ja maksan itse kaiken, tottakai. Siihen asti mun pitääkin säästellä kaloreita, ja sen jälkeen taas kuluttaa kaloreita, ettei viikonloppuna tarvitse huolehtia turhaan :)

Plans

Nyt, ettei mun blogiaktiivisuus jää vaan siihen, että tuun ilmoittamaan että olen hengissä ja jätän blogin taas käyttämättömäksi, niin olen tehnyt muutamia suunnitelmia jo ens viikolle.

Tein sellasen päiväohjelman johon kirjoitin kaikki ruokailut, eli kellonajat ja mitä ateriaan kuuluu + liikunnat joka päivälle, ja pieniä tavoitteita :) Se, että suunnitelen jotain vaihe vaiheelta auttaa mua saavuttamaan asioita, kun ei pysty aina elämään päätösvallan alaisena ja mielihalujen vallassa, vaan voi kulkea pienien määrättyjen haasteiden läpi. Tavoitteet auttavat pysymään sillä polulla.

The story of my life

Guess who's back?

Yep. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Vaikka onhan uudesta vuodesta jo 3kk, mutta enpä oo juuri päivitelly sitten vuoden 2011 elokuun. Tää taitaakin olla mun kesäblogi.

Mutta tosiaan, pieni tilannepäivitys:
Koska A) odotan kesää jo innolla niinkuin kaikilla normaaleilla ihmisillä on tapana, B) oon jälleen samankokoinen kuin sinä päivänä kun aloitin tän blogin ja C) haluaisin palata takas tuohon elämäntapaan joka mulla on ollut, niin ajattelin tulla vilkaisemaan mun lähes vuoden vanhoja aatteita.

Ihana nähä että mulla on vielä 23 lukijaa jäljellä :) en muista paljon teitä oli kun jätin koko blogin tänne internetin pimeimpään kellarinurkkaan homehtumaan, mutta vaikuttaa hyvältä alulta jos joku kuuntelee mun nykyisiä ajatuksia.

Lopetin tänne kirjoittamisen lähinnä siksi, etten kokenut olevani enään sellainen ihminen kuin annoin tekstieni ymmärtää. Mulla ei ollut enään minkäänlaista intohimoa mun tavoitteita kohtaan, ja terveellisempi syömistapa alkoi nousta mulle tärkeämmäksi asiaksi elämässä. Tämän kevään aikana on kuitenkin tullut esille sama juttu kuin joka vuosi aina ennenkin: haluan näyttää kesällä mahdollisimman upealta, haluan saavuttaa jotain ja yllättää ihmiset. Tuli mieleen tää mun vanha blogi, ja oikeestaan pelkästään tän avaaminen oli jo inspiroivaa. Tähän asti kun oon vaan sulkenu silmät ja korvat kaikelta mahdolliselta inspiraatiolta.

Lisäksi: Seurustelen nykyään, oon seurustellut jo nelisen kuukautta. Ja koska haluan pitää kaiken edelleen anonyyminä, niin kutsuttakoon mun poikaystävää nimellä "M". Ollaan kummatkin tosi samanlaisia. Tähän aiheeseen liittyen, ollaan kummatkin oltu vähän pyöreämpiä lapsia. Ja yläastelaisia, ja saavutettu kumpikin sellanen kiva normaalikoko. M sanoo aina että mä näytän kauniilta ja mulla on ihana vartalo, eikä se aina helpota mua ajattelemaan että oikeasti haluaisin olla laihempi. En mä halua olla mikään "kiva normaalikokonen". Sitä paitsi sekin hoikistuu koko ajan, ollaan suhteessa suunnilleen saman kokosia, enkä haluais sen olevan mua laihempi. Se olis ahdistavinta mitä osaan ajatella. Tällä hetkellä ahdistavinta on ehkä vaan mua ympäröivä keho.