Mä tein sen. TAAS.
Ei, en mennyt salille, aioin kyllä.
Aioin mennä lenkillekkin – en mennyt
Aioin tehdä sata vatsaa – en tehnyt
EN tosissaan aikonut syödä näin paljon – mutta voi kyllä söin.
”Miten sä vielä leipää otat vaikka just oli ruoka?” kuule isi, koska olen läski enkä osaa lopettaa syömistä…
M i k s i mä kuuntelin mun kaveria, ja itseäni, kun annoin ittelleni luvan syödä sen yhden kunnollisen aterian?? Se ei jääny ihan vaan yhdeks, ei todellakaan. Siitä on nyt neljä päivää eikä syömiselle näy loppua… Mikä muhun iski?
Miks ihmeessä ihmiset vaan syö ja syö ja syö ja syö ja syö ja syö ja syö. Miten ihmeessä mä oon vajonnu tolle tasolle? Se on vaan niin… ällöttävää. Tulee mieleen siat tunkiolla. Hyi helvetti. Mä haluun olla pieni ja siro. Sellanen kuin kaikki kauniit on.
Oisin voinu uskoo että puolentoista viikon ”yks ruoka kolmessa päivässä” –menetelmällä oisin laihtunu edes yhden kilon. Puolikkaan edes. Pari grammaa?? Mut eiii se on ihan liikaa vaadittu, tuli vielä vissiin vähän lisää. Ei ihme et luovutin. Ja nyt näen peilistä vaan päivä päivältä isomman ja leveemmän ja suuremman ja LÄSKIMMÄN tytön joka ei vaan onnistu tavoitteissaan. Tää ei saa jatkua näin, huomenna en koskekkaan ruokaan.
Jaa, tästä ekasta bloggauksesta taiskin tulla tällainen valitusten ja lupausten suma, joten ehken tähän tekstiin ala selittelemään paljoa enää, joten euraavan kerran kun kirjoittelen niin infoonkin teitä sitten vähän itsestäni ja siitä mitä tänne aion kirjoitella :)
Ehkä nyt teen vielä niitä vatsoja. Lenkille lupaan mennä aamulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti