I hope it's gonna make you notice

Eilen tuli vähän sellanen fiilis että miks ihmeessä mä tänne edes kirjotan kun ei kukaan edes lue saati sitten kommentoi :/ Mutta eilisen aikana tulikin kaks uutta ihanaa lukijaa, kiitos kiitos! :) <3

Mutta nyt ilouutiset: aamupaino 69,3kg !! :) Olihan tuo nyt jo aikakin, eilen nimittäin tasan 70. Huomatkaa tuo ihana 6 tossa alussa <3 ah.

Mut nyt mua lähinnä vaan kummastuttaa. Ei tuo luku niin ihmeellinen ole, ei todellakaan. Sen pitäis olla paljon vähemmän. PALJON vähemmän. Tavoitepainoon "enään" 15,3 kiloa.

Ton vaa'alla käynnin jälkeen yritin kerrankin syödä aamupalaa, kun tän päivän aikana en kuitenkaan ehdi paljoa syömään. Kaadoin siihen kulhoon ehkä desin jugurttia ja mysliä ja yritin syödä sitä, mutta yäk se maistu ihan oksennukselta. Eka kerta pitkään aikaan kun heitän ruokaa pois ennen kuin olen syönyt loppuun, hyvä vaan. Mulla ei ole edes nälkä.

Eilen oli ihan outo päivä. Sulkeuduin taas vaan koko päiväks sisälle enkä edes puhunu kenenkään kaverin kanssa. Okei kävin kaks kertaa lenkillä ja kaupassa, mutta muuten katsoin vain tv:tä kotona ja mietin asioita...
Katoin mm. sitä brittiläistä dieetit vaihtoon -ohjelmaa vai mitä se onkaan suomeks? Briteissä supersize vs. superskinny. Ja mun pitää sanoo... se superskinny-tyttö, se näytti ihan normaalilta. Se näytti mun mielestä kauniilta. En ymmärtäny miks se halus lihota.

Ja se olo illalla... Mua uuvutti niin paljon, mun mielessä pyöri vaan ne ateriat joita olisin niin halunnut syödä. Kävelin ympäri mun huonetta ja mietin vaihtoehtoja. Kävin kuitenkin vaa'alla ennen kuin annoin itselleni luvan syödä mitään. Siinä vaiheessa vain kauhistuin että entä jos en ollut laihtunutkaan päivän aikana ollenkaan? Siinä vaiheessa vajosin vain peiton alle itkemään, eikä todellakaan tehnyt enään mieli ruokaa.

Äää voisin kirjoittaa vielä vaikka mistä, mutta säästän teitä ja mainitsen nyt vaan yhden asian: mun VANHEMMAT.
Eilenkin isi hyökkäs kaks kertaa mun huoneeseen; ekan kerran kun tein jotain tanssiohjelmaan jonkun nettivideon opastuksella... ihanaa. Sitten toisen kerran kun peilailin (ja ällöksyin) itseäni urheilushortseissa ja rintsikoissa aikeissa tehdä lihaskuntoa ja lähteä lenkille. Se kysy vaan että "ootko vaihtamassa vaatteita vai jumppaamassa?" vastasin vaan kylmän jäätävällä äänellä että jumppaamassa ja mulkaisin sitä vihaisesti niin ainakin se sitten lähti. Sitten vielä kun olin lähdössä sinne lenkille niin se sillä ylipirteällä äänellään kysyi että minne oon menossa, sähähdin vaan että lenkille, ja eikös ne äidin kanssa alkanut naureskelemaan että voi kun suloinen toi meidän ihana teinityttö. Tiedän että olen teini, nää selityksetkin varmaan kuulostaa just sellaselta teiniangstilta jota kaikki vanhemmat joutuu kuuntelemaan, noh ainakin se itkuraivari autto mua juoksemaan. Ja ne ihmettelee miks tuun aina itku kurkussa ja niin vihansekaisena kotiin kun näen ne?

Asuisin niin mieluusti jo omassa kodissa. Saisin tehdä kaiken r a u h a s s a. Eikä tulis houkutuksia hakea ruokaa kaapista silloin kuin huvittaa. Koska sitä ei olis siellä. Jos saisin itse ostaa ravintoni niin siellä olis tasan vaan light-juomia, teetä, hedelmiä, keittoja, vihanneksia, ehkä jotain jugurttia... Saisin elää mun omaa elämää! Huoh, vielä se kolmisen vuotta...