I'm way too weak

Mä oon heikko. Ihan liian heikko. Miks annan periksi heti kun alkaa tuntumaan hankalalta. When it gets hard you got to stay strong. Vahva, sitä mä en todellakaan ole ollut. Miten mä voin antaa periksi jollekkin ruualle? Ei se puhu, ei se ajattele - ei se käske mua syömään itseään.

En oo nyt pariin päivään (en voi edes sanoa että moneen päivään vaan siis pariin päivään) jaksanut liikkua kunnolla, melkein ollenkaan. Oon ollut tosi uupunut sunnuntaista lähtien, en oo pystynyt edes kävelemään kunnolla ja treeneissäkin olisi pitänyt jaksaa käydä vaikka olisi tehnyt mieli vain nukkua.
Juttelin eilen salilla jonkun ulkomaalaisen miehen kanssa joka selitti mulle englanniksi vahvalla aksentilla että "juuri silloin kun väsyttää, pitää painaa kovimmiten, silloin se vaikuttaa". Pitäisi kuunnella satunnaisten ihmisten viisauksia useamminkin.

Tänään oon vaan tankannu itseeni energiaa. Energiaa = kaloreita, jotka on näin loppupeleissä huidelleet varmaan jo jossain 2000. Siis kahdessatuhannessa, ne pitäisi pitää kahdessasadassa!
Mä en selvästikään ole iskoistanut itselleni vielä tarpeeksi vahvasti, että en ansaitse lepoa enkä ravintoa ennen kuin voin hyvällä omallatunnolla sanoa että olen saavuttanut mitä haluan. Ja mä haluan vain ja ainoastaan täydellisyyttä. En vain aina muista sitä...

Yäk mun vatsa on levinnyt joka suuntaan... Mä en kohta enään ikinä näe mun kylkiluita!
Tästä lähtien, kun tunnen itseni niin heikoksi kuin tässä viime aikoina, tiedän, että olen ehkä tavoittamassa jotain. Tavoitan jotain jos voitan sen heikkouden. En saa luovuttaa vaikka olisin kuinka väsynyt. Mikä saavutus se sellainen olisi, jonka eteen ei olisi tarvinnut kärsiä?

Mun aamupaino oli tänään tasan 70. Turha edes haaveilla että se olis pysynyt alle tuon huomennakin. Nyt vain itken ja toivon ja rukoilen, että se on kuitenkin alle 71. En halua että mun paino lähtee nousuun, ei nyt.